perjantai 30. huhtikuuta 2010

Näyttelyreeniä jälleen

Eilen kävimme näyttelytreeneissä.
Ryhmässä juokseminen ei meiltä oikein onnistu. Siinä Laku vetää aika tavalla edellä menevän luokse, ja välillä kurkkii takana tulevaa. Hampaiden näyttö onnistuu jollain tavalla. Välillä olen pitänyt Lakusta kiinni, että malttaa pysyä paikoillaan ja katsoa hampaat. yksittäin kun ollaan juostu edestakaisin tai kolmio, niin siinä se malttaa kulkea tosi hienosti, kun en vaan itse juokse liian nopeasti. Tällä kerralla Laku oli jo oppinut, että kun täällä paikassa ollaan, niin palkkaa tulee eniten siitä kun seisoo. Myös kontaktiharjoituksia teimme taas sillä välin kun toiset tekivät yksittäisliikkeitä.
Treenien jälkeen kävimme leikkimässä Kössi-koiran pihalla. Lakun juoksut eivät ole vielä alkaneet, mutta Kössikin vaikutti vähän normaalia kiinnostuneemmalta Lakusta. Varmaan kohta alkavat. Nätisti ne kuitenkin leikkivät keskenään porokoiraleikkejä ja vauhtia riitti. Puolisen tuntia meni nopsaan, vaikka ulkona olikin hyisen kylmä ilma.
Huomenna on Josepan Match Show, jossa nähdään meneekö yhtään paremmin mitä viime kerralla. Laku on kyllä hirmu paljon kehittynyt näiden treenien aikana. Ympyrän juoksua pitää vielä harjoitella kotioloissa, ja myös näyttelypannan ja hihnan käyttöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti